Mä olen kerran elämässäni joutunut syömään pitkän Prednisolon-kuurin, ensin vahvemmalla (30 mg, paljon pienempi annos kuin Peltosella) ja sitten pitkään vähän loivemmalla annostuksella.
-
Mä olen kerran elämässäni joutunut syömään pitkän Prednisolon-kuurin, ensin vahvemmalla (30 mg, paljon pienempi annos kuin Peltosella) ja sitten pitkään vähän loivemmalla annostuksella. Olotilaa vahvemman annostuksen aikana kuvaa hyvin sana "pärinä", ei pysty nukkumaan, kädet vapisevat ja on hermostunut ja ahdistunut olo. Kortisonihan ylläpitää ns. taistele tai pakene -reaktiota, ja kun sellainen jatkuu kuukausia, siinä menee aika huonoon kuntoon sekä henkisesti että fyysisesti. Itselläni ahdistus jatkui koko kuurin ajan ja aloin henkisesti toipua autoimmuunireaktiosta, jonka takia kyseisen lääkekuurin sain, vasta sen loputtua. Ja itse asiassa lopetin kuurin omin päin (toki ohjeen mukaan vähän kerrassaan) joitakin viikkoja ennen kuin lääkäri antoi luvan, koska voin niin huonosti.
Puhuin minua hoitaneelle (eli minulle kerran kuukaudessa soittaneelle) lääkärille kuurin sivuvaikutuksista käytännössä joka puhelussa. Sain sivuoireisiin ainakin viisi eri lääkereseptiä (särkylääke, vatsansuojalääke, unilääke, betasalpaaja, osteoporoosia ehkäisevä lääke, jonka sivuoireiden ennaltaehkäisy jätettiin kokonaan minulle itselleni, enkä jaksanut ruveta siihen sairaana, joten jätin koko kuurin väliin). Mitään henkistä apua ei missään vaiheessa tarjottu.
Joten pystyn hyvin ymmärtämään sen, että pitkään jatkuvalla ison annoksen kuurilla käy lopulta huonosti. Lääkärit sanovat vain, että lääke on "yleensä hyvin siedetty". Mutta kyse on tiivistäen siitä, että äkillinen sairastuminen on kauheaa ja pelottavaa, ja kortisonilääkitys tekee siitä vielä kauheampaa ja pelottavampaa.
Kokemus oli muuten kaikin puolin kauhea ja traumatisoiva, mutta jälkeenpäin hymyilyttää hiukan se, että kävin kovimman pärinän vaiheessa työhaastattelussa – ja sain sen duunin. Olen varmasti ollut kuin Spud Trainspotting-leffan työhaastattelukohtauksessa, mutta ilmeisesti onnistuin silti olemaan vakuuttava

Mä kirjoitutin farmaseutin lopputyön kortisonista pari vuotta sitten. Siinä mainitaan mielialaoireet sivuvaikutuksena, mutta niistä ei ilmeisesti ole juurikaan tutkimusta saatavilla.
Tää on tosi ikävä tapaus kaikin tavoin ja toivon voimia kollegoille, jotka nyt joutuu apteekeissa vakuuttamaan asiakkaita kortisonin yleisestä turvallisuudesta.
Toivottavasti edes tämän jälkeen nuo psyykkiset haittavaikutukset aletaan ottaa tosissaan.

@piiabartos
Onko siitä tutkimusta, millä tavoin kortisonin sivuvaikutukset käyvät hermoston päälle eri ihmisillä? Omaan kokemukseeni pohjautuen ajattelisin, että siinä voisi olla isojakin eroja riippuen siitä, miten herkkä hermosto on. Mulla oli herkkä hermosto ennestään, ja siitä tuli tuon koettelemuksen jälkeen näköjään pysyvästi vielä herkempi. -
@piiabartos
Onko siitä tutkimusta, millä tavoin kortisonin sivuvaikutukset käyvät hermoston päälle eri ihmisillä? Omaan kokemukseeni pohjautuen ajattelisin, että siinä voisi olla isojakin eroja riippuen siitä, miten herkkä hermosto on. Mulla oli herkkä hermosto ennestään, ja siitä tuli tuon koettelemuksen jälkeen näköjään pysyvästi vielä herkempi.Koitan iltapäivällä etsiä, löytyiskö tästä jotain. Jotenkin mullekin tulee tunne, että tässä on nyt joku yhdistävä tekijä niillä, jotka saa vakavampia hermostovaikutuksia. Eri asia sitten, onko tätä tutkittu.
-
Kokemus oli muuten kaikin puolin kauhea ja traumatisoiva, mutta jälkeenpäin hymyilyttää hiukan se, että kävin kovimman pärinän vaiheessa työhaastattelussa – ja sain sen duunin. Olen varmasti ollut kuin Spud Trainspotting-leffan työhaastattelukohtauksessa, mutta ilmeisesti onnistuin silti olemaan vakuuttava
@anuko Lähipiirissäni on yksi nuori, jolla oli jo ennestään mielenterveyden kanssa haasteita, kun hän sai fyysiseen sairauteen kortisonikuurin. Siitä aiheutui aivan järkyttävä ahdistuksen ja itsetuhoisuuden jakso, nuori oli vähän väliä päivystyksessä itsetuhoisten ajatusten takia. Kuurin loputtua tilanne vähitellen tasaantui, mutta aikaa siinä meni.
-
Koitan iltapäivällä etsiä, löytyiskö tästä jotain. Jotenkin mullekin tulee tunne, että tässä on nyt joku yhdistävä tekijä niillä, jotka saa vakavampia hermostovaikutuksia. Eri asia sitten, onko tätä tutkittu.
@piiabartos
Ylellä on nyt juttua kortisonilääkityksen sivuoireista.Haastatellun psykiatrian erityislääkärin mukaan
"Potilaan neuvonta unohdetaan usein, vaikka se voi riittää hoidoksi lievimmissä tapauksissa.”
Tämä on tulkittavissa niin, että lääkärin mielestä hoito on riittävää, mutta potilaan näkökulmasta kyse voi olla siitä, että koska neuvonnan lisäksi mitään muuta ei ole tarjolla (paitsi ehkä lisää erilaisia lääkkeitä, mikä tarkoittaa lisää sivuoireita, vaikka olo on jo valmiiksi kauhea), ja pitää vain koittaa pärjäillä.

Lisäksi:"Kortikosteroidit voivat aiheuttaa myös kognitiivisia oireita, kuten muistivaikeuksia ja sekavuustiloja, jotka voivat tuntua potilaasta hyvin oudoilta. Tämän vuoksi olisi Rovasalon mukaan tärkeää, että potilaalle olisi etukäteen kerrottu mahdollisista sivuoireista, jolloin tämä tietäisi mistä on kysymys."
Ei se välttämättä riitä, että kerrotaan mahdollisista sivuoireista, koska potilaan pitäisi esim. pystyä käymään töissä sivuvaikutuksineen päivineen.
Itsekin jouduin kortisonikuurini aikana sekä hakemaan töitä että ottamaan vastaan uuden työpaikan ja kaiken työpaikan vaihtoon liittyvän kognitiivisen kuorman, koska sairastuin kaksi kuukautta ennen kuin määräaikainen työsuhde loppui. Ei ollut saikkua eikä taloudellisia mahdollisuuksia olla käymättä töissä.

Potilaan tilanne on aina laaja kokonaisuus eikä vain sairaus ja sen oireet.
-
@piiabartos
Ylellä on nyt juttua kortisonilääkityksen sivuoireista.Haastatellun psykiatrian erityislääkärin mukaan
"Potilaan neuvonta unohdetaan usein, vaikka se voi riittää hoidoksi lievimmissä tapauksissa.”
Tämä on tulkittavissa niin, että lääkärin mielestä hoito on riittävää, mutta potilaan näkökulmasta kyse voi olla siitä, että koska neuvonnan lisäksi mitään muuta ei ole tarjolla (paitsi ehkä lisää erilaisia lääkkeitä, mikä tarkoittaa lisää sivuoireita, vaikka olo on jo valmiiksi kauhea), ja pitää vain koittaa pärjäillä.
Nää on muuten aika isoja lukuja
"suurella Prednisolon-annoksella haittavaikutuksia voi tulla joka viidennelle. Yksi haittavaikutus on psykoosi. Vaikeita psykoosihäiriöitä tulee noin viidelle prosentille lääkkeen käyttäjistä."

Joo, itsekin yllätyin näistä luvuista, kun kyseessä on kuitenkin tosi yleinen lääke.
Pitäis tutkia psykoosien ilmenemistä lääkkeiden haittavaikutuksena, ehkä tästä vois joku farmaseutti tehdä mulle lopputyön ensi syksynä.

@piiabartos @VPSuuronen @anuko Muistan syöneeni Prednisolonia vaikeaan allergiatilaan pari viikkoa. Ihan kuin olisi ollut yötä päivää play-off lätkämatsissa. En muista kuka voitti.

@piiabartos @anuko
Enkä sano, että näin tapahtuu, mutta osaan kuvitella, että näitä ei välttämättä terveydenhuollossa oteta ihan riittävän tosissaan vaikka potilas yrittäisikin avautua.Tutulle ainakin sitten sivuoireisiin oltiin kirjoittamassa lähinnä lisää lääkkeitä.
(Fun fact: keliakiaa ei ole todettu, mutta suolistotulehdus on ollut täysin poissa, kun henkilö jätti vehnän pois ruokavaliosta)

@VPSuuronen @piiabartos
Noiden mediajuttujen perusteella ahdistusta prednisolonin sivuvaikutuksena ei noteerata oikeastaan ollenkaan, sitä ei myöskään mainita lääkkeen pakkausselosteessa. Se on kuitenkin eri asia kuin psykoosi tai mania tai masennus, mutta haittaa elämistä ihan yhtä lailla.Oma kokemuksenikin on, että jos mainitsee lääkärille sivuoireen, saa lisää lääkkeitä.

@anuko @piiabartos
Terveyskirjasto tosiaan mainitsi vain mielialan muutokset.Pakkausseloste:
Yleiset (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 10:stä):
ei mieleen liittyviä
Melko harvinaiset (voi esiintyä enintään 1 käyttäjällä 100:sta)
ruokahalun lisääntyminen, mielialan vaihtelut, masennus, mania (poikkeavasti kohonnut mieliala, ärtyisyys, voimakas aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja kohonnut itsetunto), psykoosit, unettomuus

Voi toki olla, että ahdistus syntyy ihan siitä sairastumisesta ja prednisolon vain buustaa sen kosmisiin mittoihin, jolloin teknisesti kyse ei ole lääkkeen sivuvaikutuksesta. Mutta tää on tällaista, kun ihmistä ei hoideta kokonaisena.(Mua hoidettiin niin, että kävin kerran kuukaudessa verikokeessa ja sitten lääkäri soitti ja sanoi, että veriarvo x on vielä koholla ja jatketaan lääkitystä. Pidän hupaisana tuota Iltiksen jutun ohjetta, että "Rovasalo antaa neuvon ihmisille, joiden läheisellä on vahva kortikosteroidilääkitys. Kannattaa kysyä miten toinen voi ja millainen mieliala on.", kun ainakaan mun kohdalla lääkäri ei tehnyt edes sitä. Läheiset toki olivat huolissaan.)

Nojoo, nää on näitä muna-kana-juttuja. Tavallaan totta, mutta..Valitettavasti monesti se lääkäri on huolissaan siitä mittarista mitä hoidetaan eikä niinkään siitä, että miten potilas voi.
Ilmeisesti tässä ollaan menossa sairaanhoidossa kuitenkin eteenpäin, koska kaikki tuntuu olevan paljon potilaslähtöisempää nykyään kuin omassa lapsuudessa ja nuoruudessa.
Ei olla vielä läheskään perillä toki.

Mä kävin tuon koettelemuksen läpi seitsemän vuotta sitten, ja silloin terveydenhuolto ei ollut vielä romahtanut siihen pisteeseen missä se nyt on. Hoito on ehkä periaatteessa potilaslähtöisempää, mutta käytännössä se on mitä on (ks. esim. HUS:in synnytystoiminta). -
@piiabartos @VPSuuronen @anuko Muistan syöneeni Prednisolonia vaikeaan allergiatilaan pari viikkoa. Ihan kuin olisi ollut yötä päivää play-off lätkämatsissa. En muista kuka voitti.
@smoltron
Mullakin on kokemusta vain tuollaisista lyhyistä hevoskuureista. Remppasin varaston apinanraivolla. Se energisyys oli ihanaa, mutta olis varmaan ollut pidemmän päälle jonkinlainen maaninen tila.