Kävin vahingossa lukemassa yhden vihreän poliitikon viestin Blueskyssa.
-
Kävin vahingossa lukemassa yhden vihreän poliitikon viestin Blueskyssa. Ketjun vastauksissa oli enemmän tahallisia väärinymmärryksiä kuin mitä olen nähnyt koko Mastodon-aikanani yhteensä.
Joo, ollaan ehkä vähän samanmielisten kuplassa, mutta ketjusta bongattuja lukuisia Twitter-hahmoja en ole jäänyt kaipaamaan.

@ssundell Kuplassa on hyvä olla. Meikä alkoi aikanaan seuraamaan eri lailla maailmasta ajattelevia Eli Pariserin filtterikuplahommien inspiroimana, ja nopeasti totesin, että kuplan puhkaisun yhteydessä puhkeaa helposti myös verisuonia. Pariser onneksi myös myöhemmin perui puheitaan, kun huomattiin, ettei siellä kuplattomassa maailmassa synny juuri muuta kuin riitoja. Tosi harva muuttaa mieltään asioista vaikka eteen laitetut maailmankuvaa haastavat tosiasiat olisivat kiistattomia.
-